Bloggaaminen on nykyään supersuosittuja ja blogeja
löytyykin ihan joka lähtöön. Suosituimpia taitavat olla lukuisat
lifestyle-blogit, jotka keskittyvät lähinnä muotiin, sisustamiseen, kauneuteen
ja ruokaan – elämään. Myös voimistelublogeja on listattuna Maton reunalla vino pino. Meitä voimistelijoita taitaa muiden joukkueiden blogeissa kiinnostaa
alkukaudesta ainakin ohjelmien juonipaljastukset, kilpailupuvut ja tulevan
kauden kisakokoonpanot. Blogeista saa myös hieman tarttumapintaa
voimistelijoiden persooniin ja joukkueen ryhmädynamiikkaan. Viihdearvonsa
lisäksi blogeja voisi hyödyntää enemmänkin vaikkapa voimisteluvinkkien jakamiseen. Tällä
hetkellä netissä apua valmentamiseen saa ainakin VoimisteluWikistä, johon on
videoitu esimerkiksi urapolkuseminaarin näytetunteja. Kannataa käydä katsomassa.
Koska blogien alkuperäisenä ideana on muun muassa linkata ja
jakaa internetsivustoja sekä muita kiinnostavia blogeja, haluttiin esitellä
meidän blogissa Riken poikaystävän Sergion The Game of Fitness -blogi, joka
käsittelee urheilua ja ravitsemusta. Niin se vain on, että urheilu ja
ravitsemus kulkevat käsi kädessä. Vaikkei tavoitteena olisikaan ulkomuodon
muuttaminen, niin oikea ravinto auttaa esimerkiksi palautumaan ja ehkäisee vammojen syntymistä. Sergio on julkaissut
blogissaan muun muassa kolmiosaisen postaussarjan ravitsemuksesta nimenomaan joukkuevoimistelussa. Pääset tutustumaan näihin postauksiin alla olevasta linkistä.
Huomionarvoinen seikka Sergion kirjoituksissa on ainakin lausahdus ”remember to drink water, no matter what the coach says”. On tainnut Espanjaan
asti pikkulinnut laulaa, ettei Riken harkoissa turhan usein pääse juomaan. :)
Blogissa on myös muita kirjoituksia liittyen urheiluun sekä ravitsemukseen ja uusia kirjoituksia ilmestyy koko ajan – käykääpä
kurkkaamassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti