lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sähköiskuja ja pukuompelua

Jälleen eletään sitä hetkeä talvesta, kun asunto muuttuu kodista tehtaaksi. Kaavat ja kankaat hallitussa kaaoksessa täyttävät lattia- ja pöytäpinta-alat. On siis pukujen teon aika! Tänä keväänä pääsen määrällisesti helpolla, koska vastuullani on valmistaa ainoastaan Olivean puvut. Vaikka työmäärä on vain viidesosa normaalista, niin tekniset ongelmat työllistävät sitäkin enemmän. Vai mitä sanotte sähköiskuja antavasta ompelukoneesta?

Ompelupiireissä sanotaan, että mitä enemmän teippiä, sen parempi kaava. Pitää paikkansa.

Kun kaavapaperi loppuu, niin leivinpaperi tulee hätiin!

Koska Olivean kisakausi alkaa vasta huhtikuussa Hyvinkää Cupin merkeissä, sain aikalisää ompeluun – tavallisestihan pukujen pitäisi olla valmiina VVS:n katselmuksessa heti maaliskuun alussa. No aikalisänhän otin luonnollisesti välittömästi käyttöön ja rynnistin risteilylle käpyjen kanssa! Ensin huvi, sitten työ!

 Unelmien drinkit. (Tai sitten ei.)

Mallipuku on jo luovutettu Riikalle ja kauhunsekaisella jännityksellä taas odotetaan, että kuinka mittavaan koristelu-urakkaan tällä kertaa joudutaan. Paljetteja ja strasseja on ainakin hankittu kasoittain ja jossain sivulauseessa kuulin jo tutuksi tulleen sanan maali, joten ilmeisesti pensselit heiluu tänäkin vuonna!

Vetoketjussakin pitää olla blingiä!

/Marjorie

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä löytäisi hyvän jumppa/kisapuvun "peruskaavan", jota voisi sitten muokkailla?
Kiitos tiedosta jo etukäteen :)

Olivea kirjoitti...

Netistä varmasti saa tilattua vaikka mitä ja kaavakirjat auttavat kaavan piirtämisessä, jos yhtään osaa niitä ohjeistuksia lukea. Jos netistä tilaaminen tai kaavakirjat ei innosta, niin malliksi voi ottaa esimerkiksi t-paidan tai topin ja piirtää siihen itse alaosan vaikkapa uimapuvusta/bikeineistä mallia ottaen. Omat nykyiset kaavani olen piirtänyt itse.