maanantai 19. syyskuuta 2011

Mikä Olivea?

Tähän blogin historian alkuun on varmasti toivottavaa valoittaa hieman minkälaiset tyypit blogia ylläpitävät. Olivea-joukkue sai alkunsa vuosi sitten kun VVS:n jo eläköityneet voimistelijat huomasivat kaipaavansa voimisteluelämää. Aluksi ryhmämme kutsui itseään vanhoiksi kävyiksi ja tämä nimi elää edelleen keskuudessamme. Keväällä osallistuimme Svolin alue- ja valtakunnalliseen Show-tapahtumaan nimellä Loputtomat. Alue Showssa saavutimme hopeaa kahdessa eri sarjassa. Valtakunnallisessa showssa lähdimme tavoittelemaan mitalin kirkastusta ja tavoite toteutui kun saavutimme kultaa tanssillisen voimistelun sarjassa. Jee!



Olivea-nimi on meille kaikille vielä uusi ja vieras, mutta niinhän kaikki nimet ovat aluksi. Nyt vaan kovasti käyttämään nimeä, jotta saadaan siihen vähän tuntumaa. Olivea on VVS:n tapaan lintu (tosin tämä saattaa olla vain osa linnun latinankielistä nimeä). Joukkueessa voimistelevat naiset ovat iältään 21-30 vuotiaita. Osa meistä opiskelee, osa taas on jo päässyt työelämän iloiseen maailmaan. Kaikki meistä asuvat omillaan, joko yksin tai enemmän tai vähemmän karvaisen kumppanin kanssa. Aikaisemmin olemme voimistelleet VVS:n muissa, jo lopettaneissa joukkueissa. Uusimpana vahvistuksena saimme myös Keravalta Reetan. Yhteensä joukkueessa on voimistelijoita kolmesta eri joukkueesta, joten töitä riittää saadaksemme voimistelun soljumaan yhteen. Mutta tekemisen fiilis on hyvä ja kaikilla motivaatio korkealla, joten eiköhän tästä saada hyvä juttu aikaiseksi!


Nyt elämä täyttyy voimistelusta, sillä Olivea harjoittelee tällä hetkellä paitsi kisaohjelmaa, myös kahta esitysohjelmaa ja vanhoja edustusohjelmia VVS:n 35v gaalaan. Joku muu kirjoittaa piakkoin lisää arjesta ja juhlasta, siihen asti over and out!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jee! Loistavaa Olivea! <3 Me odotetaan tosi paljon teidän kisaohjelmaa! Esitättekö sen juhlanäytöksessä?

P.S. Mikä lintu Olivea muuten on?

Team Vantaa Junior kirjoitti...

Jee! Loistavaa Olivea! <3 Me odotetaan tosi paljon teidän kisaohjelmaa! Esitättekö sen juhlanäytöksessä?

P.S. Mikä lintu Olivea muuten on?

Olivea kirjoitti...

Mekin odotetaan teidän, ei olla nähty kuin muutama kohta! Esitetään juhlanäytöksessä pätkä kisaohjelmasta VVS-sikermässä.

Meidän nimen alkuperä on vissiin Olivacea, joka esiintyy muutamassa linnun nimessä, esimerkiksi tangaroiden sukuun kuuluvassa tulitangaran nimessä (Piranga olivacea). Se on sellainen aivan kirkkaanpunainen pikkulintu. :)