maanantai 13. helmikuuta 2012

Miss Valentinessa upeita voimisteluelämyksiä!

Olivean voimistelijoista useampi valmentaa jotain VVS:n valmennusryhmää. Uusimmat tulokkaat, Tiia ja Illu, valmentavat seuramme nuorimpia asemajumppareita, Tiia Flamingoita ja Illu Kolibreja ja Loxioita. Tinja ja Heli puolestaan luotsaavat Irena99 joukkuetta, joka tällä kaudella siirtyi 12-14-vuotiaiden mestaruussarjaan. Tämän lisäksi Tinja valmentaa Irena01 ja Adelieta. Näillä kävyillä menee paljon aikaa niin salilla valmentamassa kuin erilaisilla kisamatkoilla.

http://www.vkjanika.ee/index.php?page=25&lang=est

Irena99 ja Adelie matkasivat menneenä viikonloppuna kevään ensimmäisiin kisoihin Viron Tarttoon. Kyseessä oli tottakai Miss Valentine -kisa. Ennen kisaa yhdellä jos toisella oli mega-perhosia vatsassa. Ohjelmat ovat luonnollisesti tässä vaiheessa kautta vielä niin raakileita, ettei tiennyt mitä kisalta voi odottaa. Kuitenkin kisaharkassa valmentajille tuli luottavainen olo, kun tytöt näyttivät, että hyvä suoritus on mahdollinen. Perjantain kisasuorituksissa näkyi molemmilla joukkueilla hirmuisesti jännitystä, mutta tytöt suorittivat tästä huolimatta omalla tasollaan. Tästä on loistava jatkaa! Saimme kisoissa hyviä kommentteja ohjelman parantamiseen ja valkkujen silmät avautuvat aina vähän eri tavalla kun näkee joukkueen kisamatolla.

http://www.vfeg.ru/eng/page.php?n=210

http://www.vfeg.ru/eng/page.php?n=210

http://www.vfeg.ru/eng/page.php?n=210


http://www.vfeg.ru/eng/page.php?n=210


Paitsi että kysessä oli kisamatka, saimme myös nauttia World ja Challenge Cupeista. Täytyy sanoa, että venäläiset ovat mielettömiä koneita! Heidän voimistelu on niin helpon näköistä vaikkakin he tekivät huomattavasti vaikeampia liikkeitä kuin muut. Allekirjoittaneen lemppariksi jäi Roxett. Täytyy olla aika tikissä, että valkoinen kokopuku näyttää hyvältä!

Vaikka Venäjä oli omaa luokkaansa, sai suomalaisedustuksesta olla ylpeä! World Cupissa suomea edusti Ovo Akatemia Fosforit, Sanix, Minetit sekä seuramme oma edustusjoukkue Team Vantaa. Oli kyllä todella hermostuttavaa istua yleisössä ja jännätä, mitkä kaksi suomen joukkueista menevät jatkoon! Iloksemme Team Vantaa meni Antton Laineen upealla koreografialla finaaliin yhdessä Fosforien kanssa. Kevään naistensarjan kisasta tulee suomessa mieletön ja ihanaa, että maajoukkuepaikoista taistelee monta upeaa joukkuetta!

http://isabelvvs.blogspot.com/


Challenge Cupissa Suomea oli edustamassa Team Vantaa junior yhdessä Ovo Junior Teamin, Solen ja Tähdettärien kanssa. Solella muuten on Rike-valkkumme koreografia! Tässäkin sarjassa seuramme edustus pääsi finaaliin ja loppukilpailussa sijalle 6, Jee!

http://isabelvvs.blogspot.com/

Seuraamalla kisaa sai hyvin inspistä kehittää omaa valmennusta ja allekirjoittanut aloittaakin heti tänään Irenan treeneissä!

Tinja

Ei kommentteja: